Odotettiin ja odotettiin. Päivä toisensa jälkeen toivottiin ja toivottiin.
Mutta ihmettä ei tullut.
Illuusion saadessa potkun Masamunelta vasempaan takajalkaansa vietiin ori välittömästi eläinlääkärin klinikalle. Sieltä ori lähetettiin edelleen naapurikunnassa olevaan eläinsairaalaan röntgeniin. Illuusiolla todettiin takasääriluun ulkonivelnastan yhdistelmämurtuma ja aivan kuin vielä kermana kakun päälle huomattiin hankositeen revähtäneen samasta jalasta ja kummassakin etujalassa oli rasitusvamma.
Päätimme yrittää hoitaa oriin kuntoon. Eläinsairaalassa jalkaa hoidettiin parhaalla mahdollisella tavalla, mutta parantumisennuste oli kaikkea muuta kuin hyvä. Illuusio sai kipulääkitystä eikä ori voinut seistä omin jaloin. Kävimme katsomassa oriita usein - se näytti pirteältä ja todella elämänhaluiselta, ehkä hitusen turhautuneelta kun ei päässyt ulos laitumelle. Koska se oli niin elämänhaluinen, jatkoimme hoitoa ja toivoimme.
Toivoimme ja odotimme. Päivät kuluivat.
Eikä muutosta parempaan suuntaan tapahtunut.
Iloinen pilke katosi oriin silmistä ja tilalle tuli kipua. Ryhdikäs olemus muuttui välinpitämättömäksi. Illuusio lepuutti päätään eikä enää yrittänyt kannatella sitä. Se lopetti syömisen.
Illuusio antoi periksi. Ja silloin mekin annoimmme periksi.
Ori jätti kivun taakseen ja nukahti ikuiseen uneen 10.07.2007. Kaipaamaan jäi koko tallin väki sekä sen vanhemmat. Lepää syvässä rauhassa, ystävämme.
Illuusio ei ollut koskaan huippulaukkaratsu, mutta menestyi silti kohtalaisesti laukkaradoilla. Sitä asiallisempaa hevosta sai etsiä laukkaradoilta. Ori olisi ansainnut pidemmät eläkevuodet.

Stucon's Deep Illusion xx

Nimi: Stucon's Deep Illusion xx
Lempinimi: Illuusio
Sp: Ori
Syntynyt: 11.03.2006
Kuollut: 10.07.2007 --> 9-vuotias
Rotu: Englannintäysiverinen
Väri: Tummanpunarautias
Säkä: 159cm
Käyttö: Laukkaratsu
Statistiikka: 35 1-3-5-3
Sijoittumisprosentti: 34%
Voittosumma: 168.486 v€
Omistaja: Kerystonin Kartano
Kasvattaja: Kerystonin Kartano
Kotitalli: Kerystonin Kartano

Luonne

Illuusio oli todella kiltti, leikkisä ja rauhallinen oripoika, mutta samalla aika herkkä. Säikkyi herkästi, jos joku tallissa huusi liikaa ja oli muutenkin herkkä koville äänille. Ori oli mukava käsiteltävä, se ei purrut taikka potkinut, antoi kiinni laitumelta helposti ja oli rauhallinen taluttaessa. Nuorena laitumella ori enimmäkseen yksin leikki ja availi muiden hevosten riimuja, niin että niitä sitten sai laitumelta etsiskellä. Kumma kyllä, koskaan Illuusio ei saanut omaa riimua pois päästään. Hoidettaessa ori seisoi kiltisti aloillaan ja antoi harjata joka paikasta, kavioita vähän kinkkisesti nosti, Illuusio ei tykkännyt kolmella jalalla seisomisesta. Pesemisestä ori ei tykkänyt ollenkaan, ja vastusti sitä kiivaasti. Muutenkin ori tuntui vihaavan vettä, jos se oli muualla kuin juomakupissa tai ämpärissä. Satuloidessa Illuusio seisoi aivan rauhassa, mutta joskus arvaamatta alkoi luimimaan ja nostelemaan jalkojaan. Suitsittaessa ori ei olisi millään halunnut ottaa kuolainta suuhunsa, ja kun se saatiin oriin suuhun, alkoi ori heiluttelemaan päätään ja yritti saada suitset pois päästä. Radalla Illuusio käveli rauhallisesti, mutta sitten kun alettiin vauhtia pyytämään niin sitähän saatiin: Illuusio tuumasi lähteä heti laukkamaan, vaikka olisi pitänyt vasta ravailla aivan rauhassa ennen itse treeniä. Niinpä oriita joutui pidättelemään tiukasti, ja kun olisi saanut alkaa päästään sen laukkaamaan, ei ori mennytkään enää oikein mihinkään ja oli tahmea kuin täi tervassa. Muuten ratsasttaessa Illuusio oli todella mukava ja rauhallinen. Maastossa ori oli kiltti eikä hötkyillyt mistään, mutta yksin ei sen kanssa voinut maastoon lähteä, koska silloin se alkoi katselemaan tallille päin eikä maastoilusta tullut mitään, kun ori vilkuili taaksepäin alinomaan. Kilpailuissa ori oli todella rauhallinen ja asiallinen, eikä hyppinyt seinille. Tallialueella mentiin aivan rauhassa ja kun radalle mentiin ori pysyi yhä villipyttynä. Mutta kun ori pääsi lähtöporttiin, alkoi elävä aikapommi tikittämään. Illuusio ei sinänsä hyppinyt pystyyn lähtöportissa, mutta puri kuolaimeen kiinni melkein heti kättelyssä. Lähtöportin avautuessa lähdettiin sitten vauhdilla... Mutta usein Illuusio lähti liian nopeasti ja sen takia kompuroi heti lähtöön. Ori lähti kyllä nopeasti muiden perään, mutta vauhti ei vaan aina riittänyt. Hyvin usein Illuusio pystyi kuitenkin korjaamaan huonon aloituksen ja pääsi taistelemaan loppusuoralla sijoituksista. Lähdön jälkeen ori oli hitusen kuumunut, mutta rauhoittui kyllä kun varusteet vetäistiin pois päältä. Kuljettaessa Illuusio oli rauhallinen, kunhan oli muita hevosia mukana. Lastattaessa ori meni heti autoon aikailematta yhtään, mutta tuli alas vähän kankeasti. Matkaaminen oli Illuusion mielestä mukavaa, kunhan oli juttutoveri mukana.

Sukutaulu

Isä:
Stucon Serof xx
S. 20.06.-04 m 164cm
Ii: Harry's Go xx
Kuollut tprn 170cm
Iii: Stalagmiitti xx
Iie: Lilian Qoizhar xx
Ie: Hurry Up Girl xx
Kuollut m 159cm
Iei: Fast Go xx
Iee: Stucarian Dea xx
Emä:
SJ In My Heart x
S. 15.04.-04 91 310v€ rt 158 cm
Ei: WW Windico xx
S. 08.06.-03 K. 28.07.-04 rn 167 cm KRJ III
Eii: WW Ingonito xx
S. 29.12.-01 Kuollut trn 168cm
Eie: Windstrom xx
S. 27.02.-01 Kuollut hkm 166cm
Ee: Ch. Clamore Otofonte ox
S. 19.03.-00 124 550v€ rn 155cm
Eei: Clamore Studie ox
Eee: Lady Lamiant ox

Kilpakalenteri

Päivä Paikka Kilpailu Luokka/ alaisuus Sijoitus/ Voittosumma Jockey
08.06.2007 Bountifull Shade Laukkakisat, LJ:n alaiset G3 10F D 2YO+ xx b
5/7
Anthonio Keryston
03.06.2007 Bountifull Shade Laukkakisat, LJ:n alaiset G3 10F D 2YO+ xx b
5/7
Anthonio Keryston
30.05.2007 Donovan Park Laukkakisat, LJ:n alaiset Grade III 11f T 3yo+
2/3
vs: 30.000v€
Anthonio Keryston
29.05.2007 Talented Thoroughbreds Laukkakisat, LJ:n alaiset Grade III 10f 2-8yo open gender
3/9
vs: 20.000v€
Anthonio Keryston
28.05.2007 Bountifull Shade Laukkakisat, LJ:n alaiset Allowance 11F 2YO+ xx
3/10
vs: 12.000v€
Anthonio Keryston
25.05.2007 Bountifull Shade Laukkakisat, LJ:n alaiset Allowance 11F 2YO+ xx
5/13
vs: 3.000v€
Anthonio Keryston
21.05.2007 Bountifull Shade Laukkakisat, LJ:n alaiset Allowance 11F 2YO+ xx
13/14
Anthonio Keryston
18.05.2007 Bountifull Shade Laukkakisat, LJ:n alaiset Allowance 11F 2YO+ xx
7/10
Hessi Van Roolf
11.05.2007 Bountifull Shade Laukkakisat, LJ:n alaiset Allowance 11F 2YO+ xx
10/12
Anthonio Keryston
07.05.2007 Sasnak Thoroughbreds Laukkakisat, LJ:n alaiset Grade 3 12F D 2YO+ xx b
8/9
Harri Keryston
01.05.2007 ASH Laukkakisat, LJ:n alaiset GIII 8f D xx b
2/3
vs: 48.000v€
Hessi Van Roolf
24.04.2007 Traction Thoroughbreds Laukkakisat, LJ:n alaiset Allowance 2100m D, 2-8yo xx, b
5/10
Anthonio Keryston
09.04.2007 Netta Laukkakisat, LJ:n alaiset Allowance 11f T avoin
10/12
Anthonio Keryston
24.03.2007 Minnantila Laukkakisat, LJ:n alaiset xx Allowance, 10F D, b 2YO+
4/10
vs: 10.000v€
Hessi Van Roolf
17.03.2007 Donovan Park Laukkakisat, LJ:n alaiset 2-8yo xx b, Allowance 9f on Dirt
4/6
vs: 4.000v€
Anthonio Keryston
11.03.2007 Sasnak Laukkakisat, LJ:n alaiset Allowance 9F D 2YO+ xx b
5/11
Anthonio Keryston
10.03.2007 Donovan Park Laukkakisat, LJ:n alaiset 2-8yo xx b Allowance 11f on Turf
1/5
vs: 20.000v€
Anthonio Keryston
20.02.2007 Breakdown Thoroughbreds Laukkakisat, LJ:n alaiset Allowance 12F T 2YO+ b
6/10
Anthonio Keryston
18.02.2007 Breakdown Thoroughbreds Laukkakisat, LJ:n alaiset Allowance 12F T 2YO+ b
8/11
Anthonio Keryston
16.02.2007 Breakdown Thoroughbreds Laukkakisat, LJ:n alaiset Allowance 12F T 2YO+ b
9/13
Anthonio Keryston
12.02.2007 Ppoo's Thoroughbreds / Netta Laukkakisat, LJ:n alaiset The Hong Kong Jockey Club Stakes I 1800m, avoin
8/15
vs: 1.786v€
Hessi Van Roolf
07.02.2007 Winston Sporthorses Laukkakisat, LJ:n alaiset D1609m allowance 2yo+ xx
6/12
Anthonio Keryston
20.01.2007 Breakdown Thoroughbreds Laukkakisat, LJ:n alaiset Allowance 12F T 2YO+ b
2/7
vs: 4.500v€
Anthonio Keryston
15.12.2006 Ninja Laukkakisat, LJ:n alaiset xx 2-8yo 1800m D open gender
13/14
Anthonio Keryston
28.11.2006 Ninja Laukkakisat, LJ:n alaiset 2-8yo xx open gender 2600m D
3/8
vs: 5.000v€
Anthonio Keryston
08.11.2006 Devonhill Thoroughbreds Laukkakisat, LJ:n alaiset 1700m hiekalla, 2-8-v. xx-orit
5/10
vs: 1.000v€
Anthonio Keryston
18.08.2006 Avalon Laukkakisat, LJ:n alaiset xx Colts and Fillies Stayer Race 1900m on turf
6/10
Hessi Van Roolf
16.07.2006 Avalon Laukkakisat, LJ:n alaiset xx Colts and Fillies Stayer Race 1900m on turf
3/15
vs: 5.000v€
Anthonio Keryston
15.07.2006 Sasnak Thoroughbreds Laukkakisat, LJ:n alaiset 10F 2YO+ xx b
14/15
Hessi Van Roolf
02.07.2006 Vivar Sport-in-horse Laukkakisat, LJ:n alaiset 2000m D 2v-8v Maiden b
6/12
vs: 100v€
Anthonio Keryston
01.07.2006 Vivar Sport-in-horse Laukkakisat, LJ:n alaiset 2000m D 2v-8v Maiden b
8/15
vs: 100v€
Anthonio Keryston
09.06.2006 Siero Laukkakisat, LJ:n alaiset 2000m xx mol. sp:t (2-4v)
3/14
vs: 3.000v€
Anthonio Keryston
05.06.2006 Devonhill Thoroughbreds Laukkakisat, LJ:n alaiset Colts' LongRace Turf 2000 m, 2-4v xx-orit, nurmella
4/6
vs: 1.000v€
Hessi Van Roolf
25.05.2006 Kerystonin Kartano Laukkakisat, LJ:n alaiset Maiden xx:t, 2-8-vuotiaille 8F, hiekka
9/15
Hessi Van Roolf
12.05.2006 Sasnak Laukkakisat, LJ:n alaiset 8F D 2-3YO xx b
7/15
Hessi Van Roolf

Kisahistoriaa

Illuusion kahdeksasvuotiskausi
Viimeisellä kaudellaan Illuusio kaksinkertaisti voittosummansa ja ylitti sadantuhannen rajan. Ensimmäisessä startissaan ori oli viides ja teki aika neutraalin juoksun, joten oli hankala tietää, miten ori menestyisi seuraavissa starteissa. Seuraavassa startissa Illuusio oli toinen ja teki uskomattoman kovan juoksun. Tätä seurasi kuitenkin monta starttia, jossa ori ei loistanut. Uran loppumista suunniteltiin jo, kun Illuusio starttasi vasta kolmantakymmenennettä kertaa elämässään. Siinä startissa ori pinnisteli itsensä viidenneksi ja näin ollen pistesijoille. Sen sisu teki vaikutuksen meihin, joten päätimme antaa oriin startata vielä pari starttia. Kahdessa seuraavassa startissaan ori oli kolmas juosten uskomattoman hyvin. Uransa kolmanneksi viimeisessä startissa Illuusio laukkasi huippuvauhtia ja hävisi vain nuorelle huipputammalle Lost Generationille. Uransa kahdessa viimeisessä startissa ori oli viides, eikä osoittanut minkäänlaista huippuvauhtisuutta. Illuusio oli vanhemmalla iällään teki huomattavasti parempia juoksuja kuin nuorena. Se kehittyi hitaasti eikä tehnyt huippusaavutuksia koskaan, mutta oli omalla tavallaan huippuluokkaa. Oriin lopullinen statistiikka oli 35 1-3-5-3 ja voittosumma 168.486 v€.
Statistiikka: 12 0-2-2-0 (Rahasijoilla: 5 krt, Vs: 113.000 v€)

Illuusion seitsemäsvuotiskausi
Kausi oli oriin parasta aikaa. Ensimmäinen startti oli The Hong Kong Jockey Club Stakes I, jossa oli monta kovaa nimeä mukana. Illuusio ei suinkaan tehnyt huonon suorituksen ollessaan kahdeksas, vaan se osoitti pystyvänsä vastaamaan myös huipuille. Oriin meno kuitenkin rauhoittui tämän jälkeen; Seuraavassa startissa ori oli yhdeksäs, sitten kahdeksas, jota seurasi kuudes tila. Illuusio oli parantanut juoksuaan hiljalleen ja näin se osallistui hieman normaalia lyhyemmälle matkalle. Illuusio voitti lähdön hienolla juoksulla ja voitti enemmän rahaa kuin sen silloinen voittosumma oli. Seuraavassa startissa ori oli viides ja osoitti pienoista hyytymistä. Sen jälkeen ori kuitenkin nappasi kaksi nelosta ja paransi voittosummaansa. Kauden viimeisessä startissa Illuusio kuitenkin epäonnistui ja oli vasta kymmenes. Statistiikka: 9 1-0-0-2 (Rahasijoilla: 4 krt, Vs: 35.786 v€)

Illuusion kuusivuotiskausi
Kuusivuotiskauden koittaessa tuli yksi varsin suuri ongelma; Illuusiolle ei löytynyt sopivia lähtöjä. Niinpä ori ilmoitettiin lyhyemmille matkoille, joissa Illuusio ei pärjännyt. Kauden ensimmäisessä startissaan Illuusio kompuroi jälleen lähtöön, eikä onnistunut saamaan joukkoa kiinni ennen kuin maali tuli vastaan. Kauden toinen startti meni kuitenkin nappiin oriin saadessa hyvän lähdön ja sijoittuen toiseksi, häviten vain hevosen mitan voittajalle. Kauden viimeinen startti oli mailin matka, joka ei ollut Illuusion matka ollenkaan. Ori kuitenkin teki hyvän juoksun ollessa kuudes.
Statistiikka: 3 0-1-0-0 (Rahasijoilla: 1 krt, Vs: 4.500 v€)

Illuusion viisivuotiskausi
Kartanon hevosten kilpailutauon päättyessä Illuusion viisivuotiskausi oli lopuillaan. Kokeilumielellä lähdettiin laukkaradoilla katsomaan, josko oriilla olisi tahtoa juosta - sitä se nimittäin oli treeneissä osoittanut. Ja sitähän löytyi jonkun verran; kauden ensimmäisessä startissa Illuusio hävisi neljännen sijan vain turvan mitalla. Tästä rohkaistuneina ori ilmoitettiin pidemmälle matkalle, josta ori nappasi kolmannen sijan. Illuusio tuntui syttyneen uuteen liekkiin.
Statistiikka: 2 0-0-1-0 (Rahasijoilla: 2 krt, Vs: 6.000 v€)

Illuusion nelivuotiskausi
Oriin nelivuotiskausi käsitti vain yhden startin, koska kartanon kaikilla laukkahevosilla alkoi kilpailutauko kauden alussa. Kauden ainoassa startissaan Illuusio ei osoittanut mitään halua juosta ja sitä sai käskeä raipalla tiuhaan tahtiin, jotta laukka edes pysyi yllä. Kilpailutauolle mentiin miettien, tulisikohan oriista enää laukkaratsua.
Statistiikka: 1 0-0-0-0 (Rahasijoilla: 0 krt, Vs: 0 v€)

Illuusion kolmivuotiskausi
Koska Illuusio oli hitaasti kehittyvä hevonen, ei edes kolmivuotiskaudella kisattu montaa starttia. Kaudelta odotettiin enemmän kuin kaksivuotiskaudelta, mutta tuloksena oli pettymys. Illuusio ei yltänyt huippusuorituksiin kauden kahdessa ensimmäisessä startissa. Kolmannessa startissa ori kompuroi lähdössä ja jäi pahasti jälkeen, eikä onnistunut jättämään taakseen muuta kuin yhden hevosen. Paha maku suussa lähdettiin kauden viimeiseen starttiin. Jälleen kerran, kun oriilta ei odotettu mitään, se tekikin hyvän juoksun. Illuusio kohtasi tulevaisuuden huippulaukkaratsuja ja onnistui sijoittumaan kolmanneksi tehtyään elämänsä juoksun.
Statistiikka: 4 0-0-1-0 (Rahasijoilla: 3 krt, Vs: 5.200 v€)

Illuusion kaksivuotiskausi
Illuusion laukkaura ei alkanut lupaavasti. Kahdessa ensimmäisessä startissaan ori laukkasi kuin olisi tervassa, eikä osoittanut lahjakkuutta. Kolmannessa startissaan oriin kuitenkin onnistui saada ensimmäinen sijoitus, mutta kyseisen startin osallistujamäärä oli vain kuusi. Neljänteen starttiin mennessä Illuusio ei ollut osoittanut lahjakkuutta laukkaradoilla, mutta ihan pohjamutiin se ei kuulunuta. Tällä mielellä mentiin kauden neljänteen ja viimeiseen starttiin, jossa Illuusio ylitti kaikki odotukset. Ori sijoittui kolmanneksi ja osoitti pystyvänsä juoksemaan nopeamminkin. Kolmivuotiskautta varten alettiin nopeutta treenaamaan ja odotettiin hieman parempaa pärjäämistä kuin kaksivuotiskaudella.
Statistiikka: 4 0-0-1-1 (Rahasijoilla: 2 krt, Vs: 4.000 v€)

Sivun kuvat © Hessi Van Roolf