S U U R R A V I T

- VRER:n alaiset ravit, jotka muistuttavat oikean maailman V75-raveja
- Ensin järjestetään kahdet karsintaravit kuukauden sisällä, jonka jälkeen seuraavana kuukautena ravataan finaaliravit, V75-finaalien tavoin
- Seitsemän suurlähdön lisäksi raveissa tulee juosta vähintään kolme lähtöä, jotta ravit voidaan pitää VRER:n alaisina. Ravien järjestäjä saa itse päättää näiden muiden lähtöjen sarjamääritykset, mutta suositeltavaa olisi, että nämä muut lähdöt eivät olisi sarjoiltaan yhtä vaativia kuin suurlähdöt. Lisäksi muiden lähtöjen palkintojen tulisi olla VRER:n sääntöjen mukaiset, eli hevosilla maksimissaan 2 500 veuroa, poneilla 250 veuroa.
- Raveissa on mahdollisuus juosta suurlähtöjen lisäksi VRER:n alainen suurkilpailu. Tällöin suurkilpailun voittosumma ja sarjamääritys ovat VRER:n sääntöjen mukaiset

Säännöt


- Karsintalähdöistä saadaan pisteitä sijoituksen mukaisesti: 20-12-8-5-3-2-1-1
- Karsintoihin ilmoittautuneista mukaan valitaan ryhmäajoon 12 ja tasoitusajoon 16 eniten pisteitä karsintapistejärjestelmän mukaan saaneita hevosia
- Ryhmäajossa 10 eniten karsinnoista pisteitä kerännyttä hevosta pääsee finaaliin ja 2 valitaan pistelaskun ulkopuolelta finaaliin mukaan ilmoitetuista hevosista karsintapisteiden mukaan
- Tasoitusajossa 13 eniten karsinnoista pisteitä kerännyttä hevosta pääsee finaaliin ja 3 valitaan pistelaskun ulkopuolelta finaaliin mukaan ilmoitetuista hevosista karsintapisteiden mukaan

Karsintapistejärjestelmä
- Hevosille lasketaan pisteitä viidestä viimeisestä startista (koelähtöjä ei huomioida):
(1. sija 200 pistettä
2. sija 120 pistettä
3. sija 80 pistettä
4. sija 50 pistettä
5. sija 30 pistettä
6. sija 20 pistettä
7. sija 10 pistettä
8. sija 10 pistettä
muut sijat, hylätyt ja keskeyttäneet 0 pistettä)??
Lisäksi jokaisesta voitetusta 10 veurosta saa 1 pisteen.
- Hevosen sopivuus sarjaan

Tasot


- Listattuna huonoimmaista parhaimpaan, alimpana lisätaso

KYLMÄVERISET
LÄMMINVERISET

Pronssitaso
- Ennätys 27,0-30,0, voittosumma 12 000 - 25 000
- Tasoitusajo 2100m (karsinta ja finaali)
- Palkinto: 4 000 - 2 000 - 1 200 - 800 (- 400)

Bronce Stage
- Ennätys 14,5-17,0, voittosumma 15 000 - 30 000
- Tasoitusajo 2100m (karsinta ja finaali)
- Palkinto: 4 000 - 2 000 - 1 200 - 800 (- 400)

Hopeataso
- Ennätys 24,0-28,0, voittosumma 25 000 - 50 000
- Ryhmäajo 2100m (karsinta) / ryhmäajo 1609m (finaali)
- Palkinto: 6 000 - 3 000 - 1 800 - 1 200 (- 600)

Silver Stage
- Ennätys 12,5-15,5, voittosumma 30 000 - 55 000
- Ryhmäajo 2100 (karsinta) / ryhmäajo 1609m (finaali)
- Palkinto: 6 000 - 3 000 - 1 800 - 1 200 (- 600)

Kultataso
- Ennätys alle 25,0, voittosumma yli 50 000
- Ryhmäajo 2100m (karsinta) / ryhmäajo 1609m (finaali)
- Palkinto: 8 000 - 4 000 - 2 400 - 1 600 (- 800)

Golden Stage
- Ennätys alle 13,5, voittosumma yli 55 000
- Ryhmäajo 2100m (karsinta) / ryhmäajo 1609m (finaali)
- Palkinto: 8 000 - 4 000 - 2 400 - 1 600 (- 800)

-
Mare Stage
- Ennätys 13,0-16,0, voittosumma 15 000 - 40 000
- Tasoitusajo 2100m tammoille (karsinta ja finaali)
- Palkinto: 4 000 - 2 000 - 1 200 - 800 (- 400)